Ihmiset haluavat jo tavata toisiaan

Korona-aika on muuttanut deittailua monen kohdalla uutisoi Helsingin Sanomat. Sinkut kaipaavat nyt läheisyyttä enemmän kuin koskaan, mutta korona-rajoitusten ollessa vielä päällä, mikään ei ole niin yksinkertaista. Osa ihmisistä välttelee tapaamisia kokonaan ja osa on tapaamisten suhteen varovaisia, mikä muuttaa väistämättä normaalia deitti-kulttuuria. Osa deittailijoista haluaa aina tavata uuden ihmisen heti, kun taas osalle on mukavampaa jutella ensin viestien ja puhelinten välityksellä. Korona-aikana suosiota ovat kasvattaneet kävelylenkit, jotka toimivat nyt yhtenä treffimuotona. Korona saa myös ihmiset valikoimaan deittikumppaninsa tarkemmin, koska tapaamisia on muutenkin vältettävä ja sosiaalista etäisyyttä pidettävä. Deittailusta on siis tullut enemmän yhteen henkilöön kohdistuvaa, kun ennen koronaa on voinut olla monta rautaa tulessa yhtäaikaa.

Nettideittailu sopii kaikille 

Nettideittailu sopii näissä olosuhteissa kaikille ja eri deittisovellukset ovatkin olleet nyt kovassa käytössä. Yksinäisyys voi korostua eristyksen aikana, jolloin videotreffit ja uusiin ihmisiin tutustuminen voivat piristää mieltä. Läheisyyden kaipuu on sinkuilla suuri, joten tämän koronakevään jälkeinen aika voikin olla deittailun osalta aika kiivasta. Tosin koronan vaikutukset ovat edelleen hämärän peitossa ja jonkinlaisia rajoituksia ja suosituksia tulee olemaan todennäköisesti vielä pitkään. Ainakin riskiryhmään kuuluvien tulee olla varovaisia myös deittailun suhteen. Kävelytreffit voivatkin jatkua osalla vielä kesälläkin. 



Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Kirjoita numeroina kaksisataa neljäkymmentä kolme?


Siirry alkuun