Deittailu ja suhteen vakavoituminen

Kun suhde deitin kanssa on edennyt tapaamisasteelle ja siitä eteenpäin, jossain vaiheessa on aika puhua suhteesta vakavammin. Missä on tämä vaihe?

Deittisuhde eroaa hieman muuten alkaneesta suhteesta. Tämä johtuu siitä, että usein pari on viestitellyt netissä jopa kuukausia ennen ensimmäistä tapaamista. Viesteissä ja puheluissa deitti on saattanut tulla hyvinkin tutuksi, on jo jaettu osa menneisyyden haamuista ja tulevaisuuden haaveista. Siksi suhde saattaa edetä hurjaa vauhtia mikäli ensitapaamisen jälkeen.

Pää kannattaa kuitenkin pitää kylmänä ja toista kuunnella ja tarkkailla erityisen herkkänä. Rakkauttaan ei kannata mennä tunnustamaan suuna päänä, mutta toki silloin on korkea aika sen tunnustamiseen, kun olet itse täysin varma asiasta. Erilaisista merkeistä voit päätellä, onko kumppanin tunteet lainkaan samalla tasolla.

Rakkauden tunnustaminen deitille

Kun olet varma omista tunteistasi, siitä että olet todella rakastunut, eikä tunne ole esimerkiksi riippuvuutta ja epätoivoista roikkumista, sinun kannattaa alkaa miettiä missä tilanteessa tunnustat deitille rakkautesi. Tai tässä vaiheessahan deitistä voi jo puhua seurustelukumppanina.

Valitse hetki oikein. Kiellettyjä paikkoja rakkauden tunnustamiseen on esimerkiksi sänky kesken petipuuhien tai niiden jälkeen. Aktin lumoissa tunteet ovat vahvat varsinkin naisella, mutta ensimmäistä kertaa rakkautta kannattaa tunnustaa mieluiten vaatteet päällä eikä makuultaan.

Puhu rakkaudesta ensi kertaa aina kasvotusten. Katso silmiin ja kerro asiasi, näin asiassa ei voi tulla väärinkäsityksiä. Tekstiviesteillä hempeilyn vuoro on myöhemmin. Muista, että säästä rakkauden tunnustaminen siihen, kunnes olet selvin päin, vaikka humalassa se voisikin olla paljon helpompaa.

Milloin kerrotaan lapsihaaveista?

Deittisivustot ovat täynnä sinkkuja, joiden biologinen kello tikittää tai tulee tikittämään pian. He haluavat lapsia ja se on yksi syy etsiä kumppania deittipalstoilta. Suunnitelmat lasten suhteen ovat kuitenkin hyvin erilaiset eri ihmisillä deittisivustoilla.

Monilla deittipalstoilla tähän asiaan on kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi E-kontaktin sivuilla profiiliin täytetään jo valmiiksi tarkemmat tiedot lapsiasiasta. Sen lisäksi, että kerrotaan onko jo lapsia, profiilissa paljastetaan aikooko hankkia lapsia ollenkaan vai tulevaisuudessa ja onko asia lainkaan ajankohtainen juuri nyt. Esimerkiksi vanhemmat ihmiset eivät välttämättä ole enää innokkaita hankkimaan uudestaan lapsia, mutta kolmikymppiselle asia voi olla erittäin tärkeä suhteen rakentamisen kannalta.

Missä vaiheessa deitin kanssa kannattaa sitten puhua lapsista? Lapsista voi tilanteesta ja persoonista riippuen puhua jo ennen ”seurusteluvaihetta”, osana tulevaisuuden suunnitelmia. Lapsista ja perheen perustamisesta voi puhua myös yleisellä tasolla, haaveen tasolla, eikä suinkaan painostamalla ja hyökkäämällä toisen kimppuun, että onko minulla nyt sinun kanssasi mahdollista tehdä lapsia!

Kun asiasta puhuu ensin yleisesti, pääsee nopeasti perille toisen suhtautumisesta. Jos toinen säikähtää, perääntyy ja pakenee, asia on arkaluontoinen ja siihen kannattaa palata myöhemmin jos suhde jatkuu. Jos asia on molempien mielessä ja positiivinen lähitulevaisuuden suunnitelma, se saattaa jopa nopeasti syventää suhdetta ja tuoda sille tulevaisuutta.

 



Ei yhtään kommenttia tai arvostelua. Kokemuksia? Lisää kokemuksesi.

Kokemuksia? Lisää kommentti

Kirjoita numeroina kaksisataa neljäkymmentä kolme?


Siirry alkuun